Hannu Silanto (1)

(Nuuksio-lehti 1/2012)

Synnyin kaksoissiskoni Riitan kanssa Helsingin naistenklinikalla tammikuussa 1942 sodan ollessa kiivaimmillaan. Ennestään perheeseen kuului vanhempieni Helvin ja Laurin lisäksi isosisko Pirkko.

Muutimme Espoon Laajalahteen Villa Elfvikiin ollessani vain yhden kuukauden ikäinen. Villa Elfvikin omisti vapaaherratar Elvira Standertskjöld. Isäni oli vuokrannut kartanon maat ja viljeli avomaalla kurkkuja, kaaleja ja porkkanoita. Viljelysmaat olivat erinomaiset sillä ne olivat vanhaa merenpohjaa. Kahdessa kasvihuoneessa kasvatimme talvella kukkia, ruohosipulia ja tilliä sekä kesällä tomaatteja. Meillä oli navetassa 3-4 lehmää, sika ja hevonen. Kotina meillä oli entinen työläisten hirsirakenteinen asuintalo. Rakennus oli talvella erittäin kylmä, kuuppakin jäätyi joskus keittiössä vesiämpäriin. Rottia ja hiiriäkin riitti kiusaksi asti.

Asuinpaikkana Elfvik oli sota-aikana vaarallinen. Osa Viron suunnasta tulleista viholliskoneista pudotti pomminsa jo Laajalahden alueelle uskaltamatta mennä Helsingin ilmatorjunnan ylle. Myöhempien laskujen mukaan lähialueelle oli pudotettu noin 40 pommia. Vaikka olin sodan loputtua vajaa neljävuotias, on mieleeni jäänyt erityisesti se, kun pommikoneet tulivat ja menin kaksoissiskoni kanssa isän kirjoituspöydän alle suojaan. Uskoin että se olisi turvallisin paikka.

Elfvikissä asumamme kymmenen vuoden jälkeen muutimme Nuuksioon. Sotaveteraanina isä sai ostaa rintamamiespalstan. Kävimme katsomassa Nuuksiossa useampaakin tilaa, mutta lopulta vanhemmat päätyivät vuonna 1947 ostamaan maata Veikkaustoimiston omistamasta Nupurin kartanosta. Tilasta lohkottiin meille parin hehtaarin maa-alue nykyisen Nupurintien varrelta Espoonkartanoon johtavan kylätien vierestä. Isäni rakensi rintamamiestaloamme ja kasvihuoneita Elfvikistä käsin parin muun miehen kanssa.

Ennen muuttoamme Nuuksioon kävimme kuitenkin korjaamassa heinät pelloiltamme. Ne kasvoivat heinän lisäksi aivan valkoisenaan päivänkakkaroita. Ihmettelimme kesällä 1948 heinätöihin tullessamme keskelle peltoa tallattua aluetta. Vanhempieni käytyä katsomassa elokuvan ”Soita minulle Helena” asia selvisi. Kohtaus heinäpellolla päivänkakkaroiden seassa oli kuvattu meidän pellolla. Filmihän kuvattiin pääosin Nupurin kartanolla.

Muutettuamme asumaan Koivikko-tilallemme marraskuussa 1952 aloin käydä Nuuksion uutta kansakoulua. Leppävaaran koulua käyneenä tuntui uusi koulu kovin pieneltä kyläkoululta ja ilmapiiri aivan erilaiselta. Nuuksion koulussa kaikki tuntuivat tuntevan toisensa. Vastaanotto muiden oppilaiden taholta oli heti kaverillista ja ystävällistä. Leppävaarassa uusia oppilaita vähän karsastettiin ja kiusattiin.

Nuuksioon muuttaessamme otimme mukaan hevosen ja yhden lehmän. Hevosta tarvittiin kyntö- ja heinätöissä. Talvella isä ajoi tukkeja Histan kartanon metsästä. Siihen aikaan oli lehmä tai lehmiä melkein joka talossa. Valtio raivauttikin Nupurinjärven pohjoispuolelta yhteislaidunmaata monta hehtaaria, jossa oli meidän hevosen lisäksi kymmenkunta lehmää. Hista laidunsi alueella myös lampaita. Lampaille kävi kyllä vähän surkeasti kun Espoonkartanosta karkasi kaksi susikoiraa lampaiden kimppuun. Siinä villa pölisi kun lampaat juoksivat tiheän piikkilanka-aidan läpi edestakaisin. Kymmenkunta lammasta sai surmansa.

Histan suolta virtaava puro laski Honkamajan kohdalta tien alitse ja laidunmaan halki Nupurinjärveen. Eläimet saivat aina puhdasta ja raikasta vettä juodakseen. Pikkupojasta lähtien kalastimme ahkerasti. Kyseisessä purossa oli keväisin kalaa aina todella paljon. Paras kalastuskeino olikin kun toinen piti säkin suuta vedessä ja toinen hätyytti kepillä kaloja. Ei kestänyt kauan kun säkissä oli kunnon saalis. Purossa oli paljon nahkiaisia, mutta niitä emme pyydystäneet kun kukaan ei täällä osannut niitä syödä. Sain kerran paljain käsin purosta jopa mateen, pienen tosin.

Kävimme kavereiden kanssa ongella myös Nupurinjärvestä laskevilla kolmella laskujoella. Nykyään niistä on kaksi mennyt täysin tukkoon. Ennen pääsi vaivatta veneellä Svartbäckin järvelle. Purojen yli johtivat kapulasillat Nupurin kartanon maille. Sillat olivat erittäin hyviä onkipaikkoja. Lahnat saattoivat olla 2-3 kiloisia. Kun laiduntaminen lopetettiin 1970-luvulla, laidunmaat ja puronreunat risukoituivat ja ajan myötä puut lahosivat ja kaatuivat puroon. Kalat eivät päässeet enää kutemaan puroon risupatojen takia. Kalat ja nahkiaiset katosivat. On sääli, että joet ja purot tukkeutuvat ajan myötä. Nämä kun ovat vielä luonnonsuojelualuetta eikä niitä saa perata vaan ne pitää jättää luonnontilaan.

Nuuksiosta pidin nuorukaisena erityisesti siitä syystä, että sain patikoida ja retkeillä ylänköalueilla. Oli korkeita kallioita, erämaajärviä ja luontopolkuja. Asutusta oli kovin vähän, vain muutamia taloja ja kesämökkejä. Hynklampi, Sorlampi, Urja ja Valklampi tulivat kovin tutuiksi. Saatoimme nuorina miehinä leiriytyä viikoksikin kavereiden kanssa Valklammen alueelle. Ruokien kuljettaminen polkupyörällä ja lopun matkaa kävellen oli vaativa voimanponnistus. Lettutaikinakin kuljetettiin mukana, sillä mikään ei voita nuotiolla paistettuja räiskäleitä. Siihen aikaan avotulen tekeminen ei ollut kiellettyä.

Nuuksiossa kävin koulua vuodet 1952-1955 kuudenteen luokkaan asti. Sen jälkeen siirryin oppilaaksi Viherlaakson jatkokouluun. Minua harmitti aivan mahdottomasti, sillä kuuluin ensimmäiseen ikäluokkaan, jotka joutuivat jatkokouluun. Jälkikäteen ajatellen asia oli tietenkin hyvä, sillä opetuksen taso oli jatkokoulussa eri luokkaa kuin mitä pienessä kyläkoulussa pystyttiin antamaan.

Koulun jälkeen menin vuonna 1957 töihin Helsinkiin kello- ja kulta-alan tukkuliikkeeseen juoksupojaksi. Sieltä kahden vuoden kuluttua hitsaus-, kone- ja työturvallisuusalan erikoisliikkeeseen, jossa olinkin yhtäjaksoisesti 33 vuotta.

Palkkatyössä käynnin ohella riitti töitä vanhempien apuna varsinkin kesäisin. Isäni viljeli kasvihuoneiden lisäksi mansikoita. Kyllä sitä tiesi kyykkineensä, kun oli lähes joka päivä poiminut marjoja aamukasteen kuivumisesta iltaa asti.

Tykkäsimme kyllä mansikanviljelystä koko perhe. Suurin osa marjoista vietiin tukkutorille ja leipomoihin. Oli myös monivuotisia asiakkaita, jotka hakivat mansikat suoraan tilalta. Oli aina kiva kun tuli asiakkaita niin pääsi oikaisemaan selkänsä ja rupattelemaan. Toinen asia mitä kesäisin odotettiin innolla, oli heinänteko. Siihen halusimme kaikki osallistua. Äitini toimi niin mansikka- kuin heinäaikaankin ruoan- ja kahvinlaittajana. Kahvit juotiin melkein poikkeuksetta aina ulkona. Kahvihetket tuntuivat tavattoman mukavilta.

Menin naimisiin pohjoiskarjalaisen Anjan kanssa vuonna 1970 ja remontoimme aluksi kodin vanhempieni yläkertaan. Oman talon rakentamisen aloitimme vuonna 1976, sillä saimme rakennusluvan vanhempieni tontille kylätien toiselle puolelle. Lapsia meille syntyi 1970-luvulla kolme; kaksi tytärtä ja poika.

Isäni oli päättänyt lopettaa kasvihuoneiden ja puutarhan hoidon täyttäessään 80 vuotta vuonna 1981. Me vaimon kanssa jatkoimme harrastuksena kasvihuoneviljelyä, mutta mansikanviljelyn lopetimme. Vanhempieni kuoltua heidän rintamamiestalonsa siirtyi perikunnalle. Nuorin tyttäreni perheineen osti talon ja maat vuonna 2002.

Viihdymme edelleen hyvin Nuuksiossa ja vietämme eläkepäiviä edelleen samalla paikalla. Viljelemme vielä omaksi tarpeeksi mm. tomaatteja, kurkkuja ja perunoita. Myös matkusteluun on nyt enemmän aikaa. Olemme vaimon kanssa olleet aina innokkaita matkustamaan niin kotimaassa kuin ulkomaillakin ja arvioisin että yli kolmessakymmenessä eri maassa on tullut käytyä. Vapaa-aikaan kuuluu tiiviisti myös viisi lastenlasta. Nuorimman tyttären lapset käyvätkin kylässä melkein päivittäin kun asuvat aivan naapurissa.

Nuuksio-seuran asioitakin seuraan vielä sivusta ja sain myös vuonna 2002 seuralta 60-vuotisjuhlieni yhteydessä Nuorisoseurojen keskusseuran myöntämän Hermannin arvonimen. Isäni Lauri kuului myös aikoinaan Nuuksion nuorisoseuran johtokuntaan sekä omakotiyhdistykseen ja tuli valituksi Nuuksion kylänvanhimmaksi vuonna 1981. Minulla oli kunnia saada kyseinen arvonimi tasan 30 vuotta myöhemmin. Kiitos!

Kylänvanhin 2011

Hannu Silanto, syntynyt 13.1.1942 Helsingin pitäjässä


  Kaikki oikeudet pidätetään © Nuuksio-Seura Ry 2015 [ Hallintapaneeli ]