Iikka Miinalainen

Vuoden 1934 viattomien lastenpäivänä on syntymäpäiväni. Koti oli Helsingissä, vuonna 1940 muutimme maalle Espooseen pommituksia pakoon. Asuimme ensin pienessä mökissä, myöhemmin rintamamiestalossa. Koulua kävin Viherlaaksossa, paitsi rippikoulun Leppävaarassa, legendaarisen Niilo Mustalan kaitsemassa.

Työssäkäynti alkoi varhain puutarhatöissä ja juoksupoikana. Vuonna 1950 Strömberg tarjosi vakituisen työpaikan vuoteen1965. TELEVA aika oli 1965-1982,INSELE vuodet 1982-1985, jonka jälkeen aika Nokialla protomekanikkona vuoteen 1998. Työssäoloaikaa kertyi 47 vuotta, jonka jälkeen ansaittu eläkkeelle pääsy.

Harrastuksista urheilu on ollut mieluinen. Olen yksi Viherlaakson Veikkojen perustajajäsen. Vuonna 1946 elossa on enää kaksi perustajaa. Myös Nuuksion Taso oli toiminnan kohteena, samoin Elannon killan urheilutoiminta.
Nuuksion Nuorisoseura, myöhemmin Nuuksio-seura mahdollisti kaikenlaista toimintaa. Olin seuran puheenjohtajana kymmenisen vuotta, varapuheenjohtajana ja sihteerinä useita vuosia.
Bingo työllisti noin 30-vuoden ajan. Yhteiskunnallinen toiminta aktivoitui poliittisena toimintana. Eri lautakunnat tulivat tutuksi.

Siikajärvi alkoi vetää puoleensa 1953 riijuu reissujen merkeissä, päättyen juhannuksena 1956 osoitteenmuutokseen aviomiehenä. Ensi koti oli pieni saunarakennus, jonka jälkeen omakotitalon saattaminen asuttavaan kuntoon. Joulukuussa tuli 50 vuotta muutosta omaan kotiin.

Espoossa 17.2.2013. Iikka Miinalainen, kylänvanhin 2014

  Kaikki oikeudet pidätetään © Nuuksio-Seura Ry 2015 [ Hallintapaneeli ]