Hilkka Selroos 2018 (2)

Kylänvanhimman muistelua Nuuksio-Seurasta

Appeni Sven Selroos oli vapaaehtoisena mukana, kun Honkamajaa rakennettiin 1930-luvulla. Sven ajoi hirsiä hevosellaan Histalta Honkamajalle. Kun itse muutin Kolmirantaan töihin vuonna 1945, oli sota juuri päättynyt. Pulaa oli kaikesta, mutta silti oltiin tyytyväisiä, että päästiin taas rakentamisen ja elämisen makuun. Nuorisoseura ja erityisesti Honkamajan ohjelmalliset iltamat tulivat tuolloin tutuksi. Kyläläiset kohtasivat ja iltamien jälkeen pidettiin tanssit.

Perheemme on kuulunut Nuuksio-Seuraan sen alusta lähtien. Seuran puheenjohtaja Ida Niiranen oli tuttu vieras meilläkin Koivumäessä. Hän oli anoppini Olivian kanssa hyvää pataa ja niinpä minun ja Lassen häät suunniteltiin järjestettäväksi Honkamajalla. Olin tuolloin vasta 19-vuotias, joten minun piti hankkia vielä vanhemmiltani lupa naimisiinmenolle. Kun lupa heltisi, kävimme hakemassa kuulutukset polkupyörillä Espoon Pappilasta. Kätevänä miehenä Lasse kävi samalla reissulla teroittamassa myös poranteriä viereisessä sepän pajassa.

Muistan hyvin, kuinka iloinen Ida Niiranen oli siitä, että sodan jälkeen oli vihdoin juhlien ja tanssihäiden aika. Hän oli innoissaan auttamassa meitä juhlien järjestelyissä touhuten niihin kansantanhuja ja muuta ohjelmaa, mutta aivan häiden kynnyksellä jäi pyörällään auton alle ja menehtyi. Meidät vihki sama vanha rovasti, joka seuraavana päivänä siunasi Ida Niirasen. Vain vähän tämän jälkeen myös rovasti menehtyi, keltatautiin. Nämä traagiset tapahtumat ovat painuneet mieleen.

Itse emme olleet Lassen kanssa samalla tavoin aktiivisia nuorisoseuran toiminnassa, kuten esimerkiksi Sahajärven naapurimme Kalle Aarnio, joka esiintyi seuran näytelmissä, lausui runoja ja tanhusi. Jokavuotisiin hiihtokilpailuihin mekin kyllä osallistuimme. Yhtenäkin talvena hiihdimme Ellen Peltosen kanssa kilpaa ja minä oli päässyt hieman etumatkalle. Ellen huusi vähän ennen loppusuoraa minua odottamaan, ja niin me hauskuutimme yleisöä ja hiihdimme yhtä aikaa maaliin.

70- ja 80-luvulla kävimme yhdessä miniöiden kanssa Honkamajalla jumppaamassa Ritva Pajukarin ja Kristiina Ihamuotilan johdolla. Muistelen, että myös diakoniapiirin myyjäisiä ja tilaisuuksia järjestettiin aina välillä Honkamajan tiloissa.

Seuran lehti on ollut hyvä tapa pysyä kärryillä kylän tapahtumista. Jaakko Ollaranta houkutteli aikanaan meidän Lassen jakamaan Nuuksio-lehtiä täällä Koivumäen, Heinäslammen ja Sahajärven alueella. Kun Lasse ei pystynyt enää lehtiä jakamaan, otin minä sen kontolleni. Lehtiä on tullut jaettua pitkään ja samalla hoidettua kuntoa. Ei tästä ole montakaan vuotta, kun syksyn iltahämärässä olin lehtireissulla Heinäslammentien loppupäässä ja selkäpiihin hiipi tunne, että joku seuraa menoani metsänreunasta. Myöhemmin samalla viikolla kuulimme Heinäslammen karhuhavainnosta. Ei sille tällainen vanha sitkeä mummo kelvannut.

Nuuksio ja Siikajärvi on ollut hyvä ja rauhallinen paikka elää. Sotien jälkeinen huvila-asutus toi meillekin tänne paljon hyviä ystäviä. Nyt jo seuraavat sukupolvet ovat asuttaneet tutut rannat ja kylänraitit ja hyvä niin. Mutta sitä vaan ihmettelen, miksi tänä päivänä kaikki palvelut halutaan lopettaa - niin koulut kuin bussitkin?

Mikäli kaikki linjat loppuvat, niin sitten se on mentävä taas jalkapatikassa, ihan kuin silloin ennen vanhaan. Hiljainen meidän kylämme on ollut ja hiljaisena se näyttää pysyvänkin.

Hilkka Selroos (Nuuksio-lehti 2/2018)



  Kaikki oikeudet pidätetään © Nuuksio-Seura Ry 2015 [ Hallintapaneeli ]