Risto Ihamuotila: Nuuksio ennen, nyt ja tulevaisuudessa

Risto Ihamuotila: Juhlapuhe Nuuksio-Seuran 80-vuotisjuhlassa 19.9.2009


NUUKSIO, ENNEN, NYT JA TULEVAISUUDESSA



”Niin, sinähän asut siellä korvessa”, on keskustelukumppanini usein sanonut minulle. Korpena monet Nuuksiota pitävätkin ja ihmettelevät, että pitääkö Espoota täälläpäin ylipäänsä asuttaa.

Korpea tai ei, Nuuksio on joka tapauksessa luontonsa puolesta lähes ainutlaatuista Etelä-Suomen oloissa. Maasto on erittäin vaihtelevaa. On jyrkkiä ja korkeita kallioita, joiden laella voi kasvaa jopa Lapille ominaisia kasveja, mutta kallioiden väleissä taas on uhkeita lehtoja jalopuineen ja muine eteläisine kasveineen. Metsät ovat Nuuksiolle leimallinen piirre. Peltojakin on, mutta melko pienialaisina ja mäkisinä poiketen Varsinais-Suomen, Satakunnan ja Itä-Uudenmaan lakeuksista.

Espoon noin sadasta järvestä vain kymmenkunta on Nuuksion järviylängön ulkopuolella. Kaiken kaikkiaan ei ole ihme, että Pohjois-Nuuksioon, tosin pääosin Vihdin puolelle, on perustettu kansallispuisto.

Nuuksiossa on kuitenkin ollut asutusta hyvin kauan. Siitä kertoo Pitkäjärven länsirannan kalliomaalaus, joka lienee tehty joskus kivikaudella. Sittemmin Nuuksiota asuttivat saamelaiset. Nimi
Nuuksio tuleekin saamelaisesta sanasta ”Noksi” tai ”Njuksi”, mikä tarkoittaa joutsenta. Tuon ajan asujista kertovat myös Veikkolan eteläpuolella sijaitsevat Lapinkylä ja Lapinkylänjärvi.

Suomalaistakin asutusta Nuuksiossa on ollut jo pitkään. Itse asiassa Nuuksio on Espoon vanhimpia kyliä, jossa on elettiin ja työskenneltiin täyttä päätä jo silloin, kun useimmat Espoon nykyisistä lähiöista olivat täyttä korpea. Ruotsin kuningas Kustaa Vaasa määräsi vuonna 1540 perustettavaksi kaikkialla valtakunnassaan maakirjat nähdäkseen, ketkä omistivat maata ja voidakseen myös heitä verottaa. Tuolloin Nuuksion kyläkeskuksessa, joka sijaitsi Maulan-Nikulanmäen tienoilla, oli seit-
semän taloa. Niistä Konungs, Maula ja Heikkilä olivat nykyisen Brobackantien pohjoispuolella ja neljä muuta Nikula, Kihi, Lassila ja Hista taas eteläpuolella, kaikki kuitenkin kylämäisesti lähellä
toisiaan.

Isonjaon aikana, joka Espoossa tapahtui 1700-luvun jälkipuoliskolla, talot siirrettiin kauemmaksi toisistaan ja esimerkiksi Hista siirtyi alkuperäiseltä paikaltaan puolisen kilometriä lounaaseen
nykyisen Histanmäen kohdalle, jonka peltosaarekkeessa vanhat rauniot ovat vieläkin löydettävissä. Espoonkartanon ehdotuksesta perustettiin samassa yhteydessä viisi uutta taloa eli Punjo, Brobacka,
Herrbacka, Heinäs ja Sijkjervi (nykyisin tietysti Siikajärvi). Tieyhteys Nuuksion kyläkeskukseen tuli yhtäältä Espoonkartanosta Peringin, Mustanpuron ja Myrskymäen kautta ja toisaalta Espoon kirkolta Gumbölen, Nupurin Vanhantien ja nykyisen Brobackantien kautta.

Nuuksioon liittyy valtakunnallista ja pohjoismaista historiaa. Kuningas Kustaa II Aadolfin kuuluisa sotapäällikkö Gustav Horn hankki Histan ja siihen liittyneet Nikulan, Kihin ja Lassilan rälssitilakseen vuonna 1641 ja yhdisti ne omistamaansa Espoonkartanoon. Myös Punjo oli tuolloin sanotun suurkartanon lampuotitila. 1700-luvun jälkipuoliskolla Sahajärvestä lähtevän Sahaojan rannalla toimi Espoonkartanon mylly ja saha. Sieltä kulki tie Sahaojan reunaa pitkin nykyiselle Brobackan- tielle.

Vuonna 1833 rovasti Ezechiel Hildén osti Histan, josta näin muodostui itsenäinen kartano. Kymmenen vuotta myöhemmin siellä vietettiin herännäishäät, jotka Helsingin piispa Eero Huovisen
mukaan olivat merkittävä tapaus Suomen kirkkohistoriassa. Kartanon omistajana oli tuolloin Espoon kappalainen Gustav von Essen, josta sittemmin tuli Keisarillisen Aleksanterin yliopiston (nykyisen Helsingin yliopiston) kirkkohistorian professori. Häissä herännäisjohtaja Paavo Ruotsalainen joutui ankaraan sanaharkkaan tilaisuuteen kutsutun hienosti pukeutuneen ruotsinmaalaisen papin, C-O. Roseniuksen kanssa uskon sovituksesta ja taivaaseen pääsystä. Espoon 550-vuotisjuhliin liittyen esitettiin Honkamajassa viime vuoden kesänä näytelmää ”Histan häät”, joka kertoi tuolloisista tapahtumista.

Suomi oli 1800-luvulla osa Venäjän keisarikuntaa. Sen vaikutus tuntui Nuuksiossakin. Venäläinen maakauppias ja keinottelija Jakob Wavulin osti 1890-luvulla suuria osia Nuuksiosta, mm. Histan ja Punjon. Sama mies omisti koko Helsingin Lauttasaaren. Siellä on edelleenkin Wavulininkuja.

Ensimmäisen maailmansodan sytyttyä Venäjän valtio alkoi tehdä laajoja linnoitustöitä tarkoituksena suojata Helsinkiä hyökkäyksiltä. Pääkaupungin ympärille rakennettiin linnoitusvyöhykettä, jonka piti kulkea suunnilleen nykyisen Kehä I:n kohdalla. Tätä varten tarvittiin valtavasti puutavaraa. Puuta kaadettiin mm. Nuuksiosta suuria aloja. Sahajärven itäpuolelta ulottui avohakkuualue aina Nupurinjärvelle saakka ja itä-länsisuunnassa Histalta Maulaan. Toinen laaja hakkuuvyöhyke lähti Hakjärven pohjoispuolelta Oittaalle.

Hakkuisiin ja linnoittamiseen tarvittiin tietenkin paljon työvoimaa. Sitä tulikin kaikkialta Suomesta. Kun sekään ei riittänyt, toivat venäläiset vierastyöläisiä valtakunnan itäosista. Esimerkiksi
Nupuriin asettui suuri joukko kiinalaisia, jotka asuivat saatujen tietojen mukaan varsin alkeellisissa parakeissa. Venäläiset kasakat pitivät huolta järjestyksen säilymisestä ja työn edistymisestä. Hakattu
puutavara tuotiin ensiksi Nupurinkartanon päärakennuksen lähelle, josta oli rakennettu kapearaiteinen hevosrautatie Espoon asemalle. Venäläiset olivat tuoneet pieniä, mutta kuuleman mukaan hyvin sitkeitä hevosia vetämään vaunuja. Espooseen tehtiin toinenkin, paljon pitempi hevosrautatie, joka kulki asemalta aina Röylään saakka. Lisäksi Helsingin alueella oli kaksi vastaavanlaista rautatietä. Aiheesta on olemassa Seija Lohikosken mainio kirjanen: ”Kapearaiteinen hevosrautatie ja ryssänhakkuut Espoossa.

Nuuksion historialla on paljon yhtymäkohtia Histaan. Sen omistus siirtyi vuonna 1904 isoisälleni Artturi Ihamuotilalle. Hän totesi pian, että tällä silloin varsin ruotsinkielisellä alueella asui kuitenkin
suomenkielisiä torppareita ja työläisiä, joilla ei ollut minkäänlaisia koulutusmahdollisuuksia. Hän kääntyi asiassa Espoon kunnan puoleen, josta vastattiin, ettei mitään suomalaista koulua tarvita. Niinpä hän päätti perustaa koulun itse ja vuokrasi tontin koululle lahjoittaen myös rakentamiseen tarvittavan puutavaran Helsingin yliopiston Eteläsuomalainen osakunnan antaessa pientä rahallista tukea. Keskelle Histan tiluksia pystytettiin pieni punainen koulurakennus, jonka paikalla nyt toimii vuonna 1952 valmistunut Nuuksion koulu.

Hanke oli varmasti erittäin tarpeellinen, sillä suomenkielisten olot Nuuksiossa olivat ilmeisesti sangen kurjat. Isovanhempieni ystävä, kirjailija Maila Talvio, joka oli vihkiytynyt koulun saamisen,
kirjoitti eräälle kauppiaalle seuraavaa: ”En ole koskaan nähnyt näin pimeää paikkakuntaa. Suomalainen työväki elää kuin pakanamaassa, ei ole kirkkoa, ei koulua, eivät osaa kirjoittaa. Juodaan kauheasti. En ole todella koskaan nähnyt näin raakaa seutua kuin tämä 9 km Espoon asemalta. Tänne on todella ulottunut kaikki paha kaupungista, mutta ei mitään hyvää. Viime sunnuntaina meillä oli iltama, koulutorppamme täynnä väkeä, mutta toinen verta pilkkaajia ulkona. Edellisenä
iltana oli lähikylässä kauhea tappelu ja perheen äiti oli tullut pelästyksestä mielipuoleksi. Tämä on todella sanomattoman pimeää seutua. Koulu täytyy tänne saada.”

Koulu saatiin toimintaan, mutta Espoon kunta otti sen hoitaakseen vasta vuonna 1926.

Suomen tultua itsenäiseksi eräät aatteet vahvistuivat. Tässä yhteydessä voi mainita niistä kaksi, joista toinen oli työväenliike ja toinen nuorisoseuraliike. Kumpikin sai jalansijaa Nuuksiossa. Iso-
äitini Hilda Ihamuotila lahjoitti tontin kummallekin, joille sitten rakennettiin työväentalo ja nuorisoseurantalo. Ensiksi mainitun toiminta on sittemmin hiipunut niin, että tontti taloineen on jo pitkään
ollut toisilla omistajilla. Nuorisoseuran kohdalla tilanne on ollut toinen. Sen tulisieluinen alkuunpanija oli kansakoulunopettaja Ida Niiranen. Hänen johdollaan aloitettiin monenlaista toimintaa, joihin kuuluivat mm. iltamat. Niiden kohokohtana oli aina näytelmä. Tätini on kertonut mainion tarinan jostain 1930-luvun alkupuolen joulunäytelmästä. Siinä Histan silloinen pehtoori Armas
Kavento, joka yli 100-kiloisena muistutti moukarinheittäjää, esiintyi enkelinä. Lienee ollut vaikuttava ja huvittavakin näky. Niiranen oli Kavennon siihen varmaan määrännyt. Honkamajan valmistuminen vuonna 1936 antoi nuorisoseuralle oman kodin. Honkamajassa on ollut muutakin toimin taa. Ikäluokkien kasvaessa sodan jälkeen lapset eivät enää mahtuneet edellä mainittuun pieneen kouluun, vaan yläluokat siirtyivät muutamaksi vuodeksi Honkamajaan. Traagista on, että Niiranen kuoli auton tönäistyä hänen polkupyöränsä nurin – jokseenkin Honkamajan kohdalla.

Nykyaika, tämä hetki on aina historiallisen kehityksen tulos. Kuutisenkymmentä vuotta sitten, kun kävin Honkamajan yläkoulua, oli kotikunnassamme Espoossa n. 25 000 asukasta. Nyt väestön lukumäärä on noussut kymmenkertaiseksi ja Espoo on Helsingin imussa kasvanut Suomen toiseksi suurimmaksi kaupungiksi. Nuuksiossa sen sijaan muutokset ovat olleet pieniä. Kylämme on eräiden Pohjois-Espoon seutujen ohella jäänyt jonkinlaiseksi maaseudun ja kaupungin välialueeksi. Hyvänä
puolena on luonnon ja luonnonläheisyyden säilyminen, mutta toisaalta kaupan ja monien muiden palvelujen saanti on hankalaa ja julkisen liikenteen yhteydet jopa huonot. Nuuksio on ollut Espoon yleiskaavassa kolmisenkymmentä vuotta ns. selvitysalueena. Mitään ei kuitenkaan ole selvitetty.

Seurauksena on ollut mm. se, että asuntorakentaminen on tapahtunut hallitsemattomasti. Tonttien omistajat ovat joutuneet byrokratian uhreiksi, kun rakentaminen on vaatinut aikaa vievää poikkeus-lupakäytäntöä. Kaiken lisäksi olemme saaneet riesaksemme pohjoismaiden suurimman kaatopaikan. Nuuksion nuorisoseurakin on muuttunut Nuuksio-seuraksi, johon Nuuksion omakotiyhdistys viime vuodenvaihteessa liittyi. Tämä taas on ollut ajan vaatimusten sanelemaa ja ymmärrettävää kehitystä.

Mitä tapahtuu Nuuksiolle tulevaisuudessa ja mitä me nuuksiolaiset siltä toivomme. Toivomukset ovat varmaan monenlaisia ja toisistaan poikkeavia. Monet haluaisivat säilyttää Nuuksion eräänlaisena lintukotona, sellaisena kuin se nyt on. Olisiko se kuitenkaan järkevää? Pääkaupunkiseudun asukasluku tulee kasvamaan edelleen, ja ehkäpä reippaastikin, heti kun nykyinen lama on ohi. Asuntoja ja tontteja tarvitaan. Jos niitä ei ole Espoosta saatavissa, kehyskunnat kyllä ovat valmiita niitä tarjoamaan. Jos Nuuksio halutaan pitää tällaisesta kehityksestä sivussa, on vaarana, että kotiseutumme jää jonkinlaiseksi väliinputoaja-alueeksi, jonka läpi vyöryy kasvava liikenne Kirkko-
nummelta ja Vihdistä Helsinkiin.

Kun asukkaita on vähän, on alueelle helppo sijoittaa kaikenlaista
ikävää toimintaa kuten kaato- ja maanläjityspaikan laajentamista, meluisia moottoriratoja ja muuta sellaista.

Toinen vaihtoehto on kehittää Nuuksiota asumis- ja virkistysalueena. Kun maata on paljon käytettävissä, voitaisiin alueelle pitkällä tähtäyksellä luoda uudenaikainen, luonnonläheinen ja ekologinen omakoti- ja rivitaloasuntoalue, eräänlainen ”moderni Tapiola”. Rakennusaineena käytettäisiin pääasiassa puuta. Seudun graniittinen maaperä mahdollistaisi kalliolämmityksen laajamittaisenkin käyttöönoton. Se, jos mikä olisi ekologinen ratkaisu. Tällaisen alueen onnistunut luominen edellyttää perusteellista suunnittelua niin asuntojen sijainnin, liikenteen järjestelyn kuin erilaisten palvelu- jenkin suhteen. Myös työpaikkoja tulisi olla tarjolla. Hista, joka kuten edellä todettiin, on ollut osaltaan eri tavoin Nuuksiota kehittämässä, voisi tulevaisuudessa toimia, paitsi peltomaisemien hoitajajana, myös erilaisten virkistyspalvelujen tuottajana.

Pitkään valmisteltu Hista-Nupuri-Siikajärvi-yleiskaavaluonnos lienee lähiaikoina tulossa Espoon kaupunginhallituksen ja –valtuuston käsittelyyn. Ensiksi mainittu asettanee luonnoksen nähtäville.
Siinä vaiheessa nuuksiolaisten rakentavien kannanottojen esittäminen on tärkeätä. Edessä on merkittävä tulevaisuuden pitkän aikajänteen ratkaisu.

Nuuksio-Seura on toiminut 80 vuotta. Sinä aikana Espoo on kasvanut maalaiskunnasta Suomen toiseksi suurimmaksi kaupungiksi. Nuuksion osalta
muutokset ovat kuitenkin olleet pienehköjä. Nyt voi Nuuksionkin kohdalla olla edessä uudenlainen kehityksen aika. Toivotan siinä Nuuksio-Seuralle ja kaikille kotipaikkakuntamme asukkaille parhainta menestystä.

(Nuuksio-lehti 4/2009)





  Kaikki oikeudet pidätetään © Nuuksio-Seura Ry 2015 [ Hallintapaneeli ]