Hannele Kerola: Nuuksio-seuralla on pitkä historia

Nuuksio-seuran puheenjohtaja Hannele Kerola seuran 80-vuotisjuhlassa 19.9.2009

NUUKSIO-SEURALLA ON PITKÄ HISTORIA

Nuuksio-seuran 80-vuotisjuhlat on nyt juhlittu. Merkkivuoden kunniaksi innostuin taas kerran kaivelemaan Kansallisarkistosta seuran vanhoja asiapapereita. Nuuksio-seuran toimintavuosien keskeiseksi voimanaiseksi nousee seuran pitkäaikainen puheenjohtaja Ida Niiranen.

Vuonna 1929, kun Nuuksio-seura perustettiin, Suomeen iski lama useiden taloudellisesti hyvien vuosien jälkeen. Elintaso laski, työttömyys lisääntyi ja jopa kerjääminen yleistyi. Monet maatilat ja yritykset menivät konkurssiin.

Espoossa asui tuolloin kuutisen tuhatta ihmistä, pääasiassa ruotsinkielisiä. Nuuksio oli silloinkin syrjäkylä, vaikka täällä asui lähes 10 prosenttia espoolaisista (nykyisin noin 2 000). Suuret kartanot – Hista, Konungs ja Punjo hallitsivat kylämaisemaa.

Nuuksio-seuran perustamiskokous pidettiin Histan koululla. Puheenjohtajaksi valittiin opettajatar Ida Niiranen ja sihteeriksi Hanna Laitinen. Onneksi Ida Niirasesta ymmärrettiin aikoinaan maalata taulu. Me voimme nyt kaikki nähdä tämän taulun Honkamajan seinällä, Ida Niiranen on se nutturapäinen arvokkaannäköinen nainen näyttämön oikealla puolella.

Alkuperäisten sääntöjen mukaan seuran tarkoitus oli ylevä: ”Herättää ja vireillä pitää nuorison isänmaallisen hengen elähyttämää ja kristillissiveellisen elämänkatsomuksen kanssa sopusointuista harrastusta kansalaissivistykseen ja itsekasvatukseen.” Jäseniksi hyväksyttiin vain hyvämaineisia kansalaisia.

Vuonna 1935, kuusi vuotta seuran perustamisen jälkeen, rakennettiin talkoovoimin oma talo, joka sai nimekseen Honkamaja. Histan kartano lahjoitti tontin ja pääosa rakennuspuista saatiin juuri valmistuneen Turuntien alta. Myös Punjon kartanosta saatiin tukea. Eri tahojen intressissä oli suomenkielisen nuorisoseuran tukeminen vastapainona jo alueella toimivalle ruotsinkieliselle nuorisoseuralle ja työväenyhdistykselle. Tosin täällä Nuuksiossa raja-aidat eivät olleet korkeat – kaikki osallistuivat kaikkeen.

Honkamajasta tehtiin sitten todella komea rakennus, peräti 310 neliötä. Työselitykset olivat yksityiskohtaiset. Periaatteena oli, että ”työn ja työtavan tuli olla ensiluokkaista”. Kauneuttakin arvostettiin: ”Mitään räikeitä ja rumia väriyhdistelmiä” ei työselityksen mukaan saanut käyttää.

Nuorisoseurojen alkuperäinen tunnuslause oli ”Tarttee elää koreasti”. Kun nuoriso siihen(kin) aikaan ”juopotteli ja tappeli, tarvittiin tilalle jotakin muuta, missä aikaansa kuluttaa ja voimiaan koettelee”. Nuorisoseurat toivat ”paheelliselle” elämälle vaihtoehdon. Myös Nuuksiossa toimintahaluiset nuoret ”rohkeasti ja arkailematta vaativat nuorisoseuran perustamista, koska tunsivat olevansa joutilaita ja tarpeettomia”. Ida Niirasen mukaan uuden seuran ainoa aate oli nuorisoseurojen tunnuslause, jonka mukaan haluttiin toimia ”Nuuksion nuorten henkinen kehitys päämääränä, tukien nuoria silloinkin kun lankeemuksiakin sattui”.

Ennen vanhaan järjestettiin säännöllisesti iltamia, paljon useammin kuin tänä päivänä. Joka juhlassa Ida Niiranen piti pitkiä, innostavia puheita. Vuonna 1934 Ida Niiranen nostatti puheensa lopuksi tunnelmaa: ”Kun nuorisoseura uskaltaa, niin Suomi kohoaa. Kun Suomen nuoriso uskaltaa itse käydä kasvattamaan itseään, kohottamaan henkistä ja siveellistä ryhtiään, silloin se Suomelle onnellista tulevaisuutta rakentaa, se takoo kerran Suomelle Onnen Sammon.”

Löytyyköhän meiltä tänä päivänä vastaavanlaista uskoa nuorison kykyihin?

Vuonna 1935 pitämässään puheessa Ida Niiranen perusteli monisanaisesti nuorisoseurojen tarvetta: ”Vielä on väkijuomain nauttijoita, kortinpelaajia, öitsimisen harjoittajia ym. ohjausta tarvitsevia nuoria kanssamme. Vielä on nuoria, joiden suusta sinkoaa kirjosanat, saastaiset laulut ym. rivous ja toisia nuoria, jotka edelleen pitävät ihmisarvon mittarina rikkautta ja yhteiskunnallista asemaa halveksien vähävaraisempia ja vähemmän vaikutusvaltaisia ja siten synnyttävät ympäristössään katkeruutta. Vielä on paljon nuoria, joiden nuoruuden harrastukset melkein pysähtyvät koreisiin vaatteisiin, aistiharhoihin ym. elämän mukavuuksiin sekä tanssiin ja lemmenseikkailuihin, joille oma vastainen elämä, sitä vähemmän muiden ihmisten tarpeet, eivät aseta mitään kehitysvelvollisuuksia.”

Honkamajan tupaantuliaisjuhlassa elokuun 9 päivänä vuonna 1936 Ida Niiranen näki suuren symboliarvon siinä, että seiniin oli käytetty sekä vanhoja että uusia hirsiä. ”Tuntuu siltä, että nuo hirret, jotka ovat sulautuneet uusien hirsin kanssa yhteistyöhön, kehottaisivat meitäkin unohtamaan kaiken mikä sen ja nykyajan välisellä ajalla on pirstonut kansamme ja hajottanut sen toiminnan eri lippujen juurelle”.

Honkamajan ylläpito oli kallista myös seuran alkutaipaleella. Vuonna 1943 kustannusten kattamiseksi otettiin lainaa. Lainan lyhentämiseksi järjestettiin kesäaikaan iltamia, koska kesällä oli valoa ja kesäasukkaita.

Opettajatar Ida Niiranen toimi Nuuksio-seuran puheenjohtajana lähes 20 vuotta. Vuonna 1946, juuri siirryttyään eläkkeelle, hän kuoli jäätyään pyörineen auton alle Nuuksiontien risteyksessä. Samana vuonna tehtiin Espoon kanssa sopimus, jolla Honkamaja vuokrattiin kolmen vuoden ajaksi kansakouluksi. Nykyisessä kahvilassa oli luokkahuone ja sali varattiin voimistelua varten. Vuokranmaksun lisäksi kunta asensi Honkamajalle sähkövalot.

Opettajatar Ida Niiranen antoi parhaat vuotensa Nuuksio-seuralle ja loi hyvän pohjan seuran tulevalle toiminnalle. Suuri kiitos hienosta kylätalostamme kuuluu tarmokkaalle, avarakatseiselle kansanvalistajalle.

(Nuuksio-lehti 4/2009)

  Kaikki oikeudet pidätetään © Nuuksio-Seura Ry 2015 [ Hallintapaneeli ]