Aulis Johansson (1)

TIENI KYLÄNVANHIMMAKSI

(Nuuksio-lehti 4/2001)

Se, että olen nuuksiolainen on vaarini (äitini isä) ansiota. Vaarini asui aikanaan Kauklahdessa ja valmisti tiiliä. Mentyään naimisiin hän halusi tuoda nuoren vaimonsa vähän syrjemmälle, lopetti tiilien teon ja muutti perheineen Nuuksioon.

Nuuksio, mihin synnyin oli kovin erilainen kuten nykyinen Nuuksio. Tosin kävin syntymässä Helsingissä. Ensimmäinen matka kotiin tapahtui junalla Espoon asemalle ja siitä Pekka-hevosella Nuuksioon (Haukkalammintielle). Kunnon tietä ei tänne silloin ollut. Olen ainoa lapsi. Siihen aikaan täällä oli enemmän vakituista asutusta, joten leikkikavereita löytyi naapurista. Myös osa serkuista asui lähellä, äidin syntymäkodissa. Kesät vilistettiin poikajoukolla paljaat jalat vilkkuen ongella ja uimassa monilla lammilla. Tosin pienestä pitäen sai / joutui auttamaan askareissa kotona niin kuin voimat antoi myöten.

Ennen kouluikää elämäni oli kahdesti hiuskarvan varassa. Aivan pienenä olin äidin mukana pyykillä apteekkari Durchmanin rantasaunalla (nykyinen Toukola). Leikin omia leikkejä rannalla ja menin liian syvälle, mutta aallot toivat rannalle takaisin. Toisen kerran olin hukkua, kun kevättalvella olin hiihtämässä aivan kotini lähellä ja Myllypuron jää petti ja jouduin jään alle. Purossa oli kova virta, pidin kiinni ruohotupsuista ja huusin apua. Naapurin Martti vei juuri sillä hetkellä puutavaraa talvitietä pitkin, kuuli huutoni ja pelasti minut. Kyllä äiti säikähti, kun Martti kantoi vettävaluvan pojan kotiin. Sukset isä löysi keväällä puron alajuoksulta. Onneksi suojelusenkeleitä on paikalla silloin, kun äiti ei ehdi.

Koulua Nuuksionpään lapset kävivät samassa paikassa olevassa koulussa kuin nykyinen Nuuksion koulu. Matka linnuntietä pitkin oli n. 7,5 km. Koulukyydeistä ei silloin ollut tietoa. Syksyisin ja keväisin kuljettiin Romvuoren kinttupolkua Hankalahteen. Usein kuitenkin vanhempien ohje unohtui ja kuljettiin järven rantakallioiden kautta kulkevaa polkua. Talvella kuljettiin tietysti suksilla. Joskus ilma tosin oli niin kylmä, että varpaat monoissa tuntuivat jäätyvän ja silloin työnnettiin suksia porkilla ja juostiin itse perässä. Pimeän aikaan mukana oli tietysti myrskylyhty. Koulumatkoilla pojat tietysti harrastivat erilaista kisailua. Mieleeni on erityisesti jäänyt potkukelkkakilpailu Sahajärven Sahakosken puron suussa tarkoituksena oli ratkaista kuka uskaltaa mennä lähempää sulaa vettä potkukelkalla. Minä tietysti halusin voittaa kilpailun ja menin niin läheltä sulaa, että jää petti. Pääsin onneksi ylös ja menin kouluun märissä vaatteissa. Opettaja Ida Niiranen nuhteli, etsi jostain kuivaa päll pantavaa ja passitti kotiin. Muistaakseni vanhemmatkaan eivät ilahtuneet tästä kilpailusta.

Ripillepääsy antoi luvan osallistumiseen nuorten rientoihin niistä ajoista seuraavassa jaksossa.

Kylänvanhin Aulis Johansson s. 13.5.1931



  Kaikki oikeudet pidätetään © Nuuksio-Seura Ry 2015 [ Hallintapaneeli ]